maanantai 2. heinäkuuta 2012

In Love

Pörröllä oli kiva päivä sunnuntaina.

Aamupäivä alkoi aksa-reeneillä: ohjaustekniikka-harjoituksia hypyillä, 180-asteen käännöksiä, pituushyppyä yms. Eli siis vauhtireenit = Pörrön suosikki. Lopuksi otettiin vielä keinua ja hyvin alkaa jo hoksata, että keinun kolaus ja vauhti riippuu omasta liikkumisesta. Jei.

Aksa-reenien jälkeen ajettiin Vienon ja Lyylin kanssa Lahdenjärven rantaan uimaan. Kyllä olikin kiva päästä pulikoimaan kuumien treenien jäljiltä. Hieman ehkä joutu paimentamaan tyttöjä järvessä...

Tämän jälkeen sitten meille leikkiin, kun meille kaksilahkeisille tuli nälkä ;) Pörrö oli ihan rakastunut Vienoon :o) Aiemmin Vieno on ollut kaveri, mutta kesäkuun juoksujen aikana Vienosta tuli Pörrön silmissä  n a i n e n - varsinainen typykkä! Pörrö sitten esitteli muutaman tunnin ajan tanssimoovejaan, kun oli ensin pörhistänyt karvansa ja laittanut korvat rusetille pään päälle. Mutta ei, Vieno ei silti kapsahtanu Pörrön kaulaan. Tai kapsahti kyllä, mutta hampaat edellä ;)

Tänään sitten toko-treeneissä (joo-o, en sitten luovuttanut vielä) oli taas paikalla Mindi, kolmivärinen bortsu, ja Pörröltä lähti jalat alta. Se oli kyllä taas niiiiiiin rakastunut. Houkaus. Mindikin on ihan ihastunut Pörröön. Kun me ei tehdä mitään (odotetaan omaa vuoroa), niin ne vaan estelyistä huolimatta tuijottaa toisiaan, nuuhkii ilmaa ja vinkuu. Tuplahuokaus.

Voisko joku kertoo, koska toi rakastuminen loppuu??? Tunteet vaihtuis järkeen ja sitä rataa...

Tässä kuvia Pörrön steppailusta:

Komee? Öh, vai sittenkin vähän pöhkö...

Uskaltaiskohan hypätä selkään...
Äh, turpiin tuli.

Korvat rusetilla, häntä pystyssä ja
yy, kaa, koo - yy, kaa, koo

Söpöliinit

Lyylillä on parempaa tekemistä :o)

5 kommenttia:

  1. Mindi on muuten aussie, ei bortsu! :)

    -Hanna ja Troilus

    VastaaPoista
  2. No ihan aussiltahan se näyttääkin :)
    Mitähän mä oon aatellu :)

    Naureskelin tässä itsekseni, että enpä olis tienny, että sun nimi on Hanna, kun treeneissä puhutaan vaan Troiluksesta, Mindistä, Pörröstä yms. :D Vois ehkä joskus kysellä ihmistenkin nimiä...

    VastaaPoista
  3. Juu, emmäkään ihmisten nimiä tiedä! :D Ja koiristakin vain Pörrön, Mindin ja Tupun. No, onhan tässä aikaa oppia tuntemaan. Ja juu, Hanna olen minä. :D

    VastaaPoista
  4. Vieno ei ihan tosiaan kapsahtanut kaulaan, se tykkää vähän hienovaraisemmasta lähestymisestä. Ehkä Pörris senkin vielä jonain päivänä oppii. Tai sitten ei :) Mutta IN LOVE Pörris kyllä oli, voi että sitä steppauksen määrää, kunnon kosio menot :)

    VastaaPoista
  5. Hanna: Juuh, "Pörrö perkele" on varmaan kuulunut eteläpuiston kentällä aika usein :) Ei jää kenellekään epäselväksi.

    Sari: On se hyvä, että joku mies meidänkin perheessä osaa noi tanssin salat ;)

    VastaaPoista