sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Talven riemua :)

Yöllä oli tullut lisää lunta ja sehän tietää sunnuntain viettoa ulkona. Valitettavasti järkkäri jäi sisälle, mutta känny oli taskussa, joten kuvia bukkaa!










Ja parastahan on kun saa riehumisen jälkeen lempiruokaa. Tarkastus ennen savustusta.



perjantai 19. helmikuuta 2016

Tokoilua

Nyt ollaan korkattu Pörrön kanssa pitkästä aikaa kisakentät myös tokossa. Reilun puolivuotta ehdin harmitella kuka idiootti meni muuttamaan liikkeitä/sääntöjä just kun meillä oli erikoisvoittajaluokan liikkeet hallussa.

Pikkasen (valtavasti) jännitti eka koe, kun taukoa ehti käytännössä tulla 1,5 vuotta! Ja ihan pulkkaan ei se koe meillä mennytkään. 



Kentällä oli ihan liian pahat häiriöt meille ja nollattiin uudet liikkeet. Ruudun eteenlähetyksessä oli iso kartio muutaman metrin päässä ja Pörrö lähti sinne. Hässäkkä-liikkeessä taas piti tuoda vasen kapula, mutta Pörrö singahti kapulan vieressä olevaan ruutuun, joka oli tehty juuri ennen. Mutta kokonaisuus pysyi kasassa, joten olin ihan tyytyväinen 😊

Seuraava koe tulikin sitten lyhemmällä varoajalla ja treenattiin vaan hässäkkä-liike edellisenä päivänä takapihalla.



Ilmeisesti tämä sopi meille, koska Pörrö päätti antaa ykköstuloksen Ystävänpäivälahjaksi 💗
Nyt meillä on sitten eka EVL1 tulos ja Pörrö matkalla tottelevaisuusvalioksi 😊



Taas nollattiin hässäkkä-liike (ei ois kannattanu treenata siis sitäkään), joka olikin eka yksilöliikkeistä. Mä olin ihan varma, että ykkönen meni siihen. Mutta sain ketutuksen pois mielestä ja tehtiin loput liikkeet rennolla fiiliksellä. Ja sehän kannatti. Pörrö tokoili hienosti! 😍

Ja loppupäivä olikin sitten Pörröllä yhtä juhlaa 😉