sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Päivän satoa

Tänään oli liikkeellä useita pääsiäisnoitia ja yksi pääsiäispupukin :) Pörrön tulee istua eteisessä paikalla ja odottaa vapautusta, kun vieraille avataan ovi. Kyllä oli tänään tuossa hommassa haastetta. Ihan väkisin meinasi peppu liikkua eteenpäin jo pelkästä hännänheilumisesta, kun pajunvitsan heilui ovella lasten käsissä.


Julianna, Sandra ja Pörrö
Jotenkin musta tuntuu, että pajunvitsoja ei kannata jättää huomenna työpäivän ajaksi kauhean alas. Sen verran kiinnostavilta ne vaikuttuavat.



Tänään otin hallilla tokoa, sillä välin kun Tero ja Juha teki agi-rataa. Pörrö oli oikein skarppina ja teki hienosti kaikki mitä otettiin eli seuraamista käännöksillä, perusasentoa 90-käännöksillä, jääviä (maahanmenoa ja seisomista) ja hyppyä.


Yksi Pörrön suosikki tokoilusta.
Agi-ratana oli tänään kepit + putki + hyppy + hyppy + pöytä + keinu  + putki + rengas + hyppy + hyppy + putki + kepit. Tänään ongelmia tuotti eniten pöytä. Eli se miten pysähtyä pöydälle täydestä vauhdista. Pari kertaa onnistui, mutta muuten meinasi mennä läpijuoksuksi. Täysissä täpinöissä taas edettiin rataa niin kovaa kuin mahdollista :)

Päivän päätteeksi kelpaa ottaa vähän lunkimmin:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti