perjantai 7. joulukuuta 2012

Epikset!!!

Nyt on sitten poikien yhteinen kisaura korkattu - joskin vaan epävirallisesti!

Täytyy kyllä kateellisena sanoa, että ärsyttävän rento parivaljakko. Molemmat eka rötvää kotona, kunnes mä tuun hoputtaan lähteen. Sitten ne vaan on lugisti hallin laidalla eikä jaksa ees kattella muiden suorituksia. Täytyypä muuten mainita, että Pörrö olikin sitten hallin ainoa kentän laidalla makoillut borcol, muut vinku, veti kentälle, riuhto yms. yms. Vaan ei meiän poijaat, ne ei ees huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

Radalla ei kuitenkaan suoritus menny ihan niin kun tromsöössä. Yhdeltä hypyltä tuli 5 pistettä, kun meni hypylle pienen kierron kautta (siis eikö koiran kuulukaan pyörähtää ympäri ennen hyppyä) ja viimeisimmästä putkesta harmittavasti hylsy=15 pistettä, kun meni ensin väärästä päästä sisään.

Tuossa hypyllä Tero unohti katsoa koiraa (miten voi olla mahdollista, kun on Harrin ohjeistuksessa?!?) ja putkeen mennessä Tero oli vaan jo aivan liian myöhässä (about 3 hyppyä) eikä ehtinyt blokkaamaan hypyn edessä olluutta putken suuta. Teron etukäteen jännäämät kontaktit menikin sitten hyvin.

Sijoitus oli lopulta kuudes. Yllättäen olivat kuitenkin paras bortsu-koirakko. Osallistujia maxi-luokassa tais olla kaikkiaan 20.

Niin, ja tavoiteaika oli 45 sekunttia, pojilla meni 28,07 sekuntia ollen toiseksi nopein koirakko. Vaikka tosiaan putken menivät kahteen kertaan ja yhdellä hypyllä piruetti. Sanotaanko, että ensimmäinen LUVA tuskin jää kiinni ajasta...


Kaikkien kisaajien jälkeen sai sitten ottaa uusintakierroksen. Se päättyikin sitten harmittavasti radan puoliväliin, kun Tero ajatteli ottaa täydestä vauhdista koiran ja siivekkeen väistön lentäen harvinaisen lennokkaalla ilmavoltilla radalle. Oli muuten halli ekaa kertaa ihan hiljaa ja Pörrön tullessa jeesaamaan (=nuolemaan naaman) tuli myös raikuvimmat aplodit. :D Hyvää kotivideot-matskua siis...

Niin joo, ja siis yhä tuo kaks'jalkanenkin kävelee kahdella jalalla eikä suuremmin linkuta.

4 kommenttia:

  1. Olittako Ylöjärvellä? Minun suunnittelemat radat siellä =) Piti tulla tuomaroimaankin ne, mutta olin kippeenä... Niin ja onnea kisauran korkkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa oli Terolle sanonu treeneissä, etä sä oisit siellä tuomaroimassa, mut ei sit ollukaan ihan samaa näköö :)

      Onkin muuten moneen kertaan pitäny kysyä, että tulisitko joskus seuraksi (jeesaamaan) kentälle tai vaikka tekeen radan? Ohjeet kelpaa...

      Mahdatkohan mennä sunnuntain kisoihin SDP:lle? Jos oot menossa, niin taidatte päästä aika kovaan seuraan :D Aateltiin mennä kattoon miten maajoukkuelaiset vetää...

      Poista
  2. Joo kuule meillä kans on hieno hihnakäyttäytyminen unohtunu sen siliän tien ku tuli lunta xP Että täällä kans taas opetellaan ihan alusta koko hommaa :D Sentään menee jakeluun Pipsalle suht nopeesti, mutta on se vaan rasittavaa :D Ja jos vahingossa itte potkasee lunta niin yks tulee heti kyttäämään et mitä teit ja mitä siellä lumessa mun jalkojen juuressa on :D Tsemppiä lumikeleihin ja onnea hienosta agi-uran aloituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että ei olla ainoita :D Kuulostaa toi kuvaus niin tutulta, niin tutulta...

      Poista