lauantai 3. joulukuuta 2011

Malediiveilla...

Pörrö Malediiveilla ;)

Rantakoira 7 kk

Tämä viikko alkoi huomattavasti vauhdikkaammin kuin mihin edellinen loppui. Viikonloppu meni nimittäin sohvanvaltauksen merkeissä koko porukalla, kun Tero oli kipeenä ja meikkisellä oli pikkujoulujen aiheuttamaa  v ä s y m y s t ä ;)

Maanantaina mentiin Vienon ja Lyylin kanssa yhteislenkille Sarankulmaan/Härmälään. Mä en käsitä miten tuo kolmikko ei voi kävellä yhdessä vetämättä, kun muiden koirien kanssa kävely sujuu ihan ok...?!? Onko ne tytöt vaan liian ihania...?! Lenkin päätteksi oli kuitenkin "palkintona" leikkihetki koirapuistossa. Meidän kolmikon seuraksi tuli spanieli (kai...), joka oli vahvasti päättänyt saada Vienosta tyttöystävän, mutta Pörris oli hieman toista mieltä ;-P Onneksi spanieli oli kuitenkin sen verran Pörröä pienempi, että Pörrö ei katsonut tarpeelliseksi kummoisemmin selättää kaveria vaan keskittyi leikkimiseen :o)

Tiistaina oli sitten treenit ja vuorossa oli tunnaria ja ohjattua noutoa. Nyt kun toi nouto alkaa oleen jo hallussa (luovutus ei ole vielä paketissa), niin tää on kyl ihan meidän juttu.

Tunnarin harjoittelu aloitettiin piilottamalla tunnarikapulaa agiesteiden taakse, viereen yms. Pörrö oli ihan täpinöissään kun sai samalla etsiä - eikä vain noutaa. No se meni sitten niin hyvin, että siirryttiin laittaan hajustettu kapula tunnarikasan vireen. Ei taaskaan mitään ongelmaa. Näiden harjoitusten jälken laitettiin hajustettu kapula keskelle kasaa, mutta erotettiin se muista. No problem. Ja sitten vielä piilotettiin se kasaan. Tarkasti Pörris haisteli ja joka kerta toi oikean kapulan. Jippii.

Jatkossa laitetaan sitten kapulat riviin tai kellomaiseen asetelmaan (kuten kisoissa olisi) ja hajustetaan vähemmän. Mutta nyt treenataan vielä kuten yllä. Ja mikäs siinä treenatessa, kun homma toimii ja Pörröllä on superkipaa.

Seuraavana vuorossa oli ohjattu nouto. Eli koiralle ilmoitetaan haetaanko oikealta vai vasemmalta noutokapula. Sitä lähettiin harjoittelemaan niin, että koira istui vastapäätä ja 2-3 metriä koiran vasemmalle ja oikealle puolelle vietiin namialustat. Sitten ohjaajan avustaja vie namin toiselle alustalle ja käy vielä koskemassa toistakin alustaa. Ja tämän jälkeen koira kontaktiin ja näytetään käsimerkein, mistä menee namin hakemaan.

Voi siis myös sanoa "oikea" ja "vasen". Me aateltiin sanoa, koska Tero on varma, että Pörrö tietää noiden sanojen merkityksen ainakin lenkillä. Kun se valitsee aina metsässä oikean tai vasemman polun - kumman nyt sitten lenkittäjä sanookaan :D

Mutta takasin ohjattuun noutoon: se meni muuten hyvin, mutta kun tuli vieras avustaja (Zulu-bortsun ihminen) viemään nameja alustalle, niin Pörris ei ois malttanut millään odottaa merkkiä paikalla, kun ois tehny mieli mennä samalla vähän pusuttelemaan.

Tuota harjoitusta jatketaan niin, että ensin viedään namialustoja kauemmas. Sitten namit vaihdetaan noutokapuloihin. Ja vasta kun se toimii, niin kapuloiden paikkoja aletaan viedä hiljalleen eteenpäin eli koiran näkökulmasta taaksepäin.


Maahanmeno ja paikalla makuu

Tässä oli treenit tällä kertaan, mutta iloinen uutinen oli että kouluttaja haluaa jatkaa samalla ryhmällä vuoden alusta eli viisi 2-6 vuotiasta koiraa + kouluttajan koira Pate 9 kk+ Pörrö. Hih. Treenit tosin on tammikuun alusta alkaen vaan joka toinen tiistai, mutta jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Eli kyse ei ole mistään 10-kerran kurssista vaan jatkuvasta ryhmästä. Muut koirat siellä siis tähtää varmasti sinne EVL:ään asti, mutta me vaan pidetään hauskaa ja ollaan siellä aivojumpassa :D

Keskiviikkona Pörris sitten taas kävi kuluttamassa energiaa Elinan kanssa lenkillä, joten vauhdikas viikko jatkuu... lenkkiä ennen kävin treenamassa paikalla oloa Citarin ovien edessä Teron ollessa kaupassa. Ei mitään ongelmaa, vaikka Pörrö keräs taas ihailevia katseita kaupasta tulijoilta :)

Virnistys; noi kulmahampaat vaan on niin isot,
että huulet tuppaa mennä mutruun...

Kontakti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti