maanantai 7. lokakuuta 2013

Viimeisen radan "kirous"

Tänään mietittiin kisojen jälkeen, että kannattaakohan noiden poikien enää ilmoittautua kuin viimeiselle radalle agikisoissa... Säästyis rahaa ja aikaa... Kun joka tapauksessa ne ottaa aina nollan sieltä vikalta radalta, aina :o)

Tosin tuleehan sitä aina opittua aikaisemmilta radoilta yhtä ja toista.

Tänään opittiin ekalta radalta, että jos ohjaaja kaatuu, satuttaa jalkansa ja koira tulee syliin, niin hyllyhän siitä tulee. Onneksi Pörrölle ei käynyt kuinkaan ja Terokin selvinnee jalan lepuuttamisella.


Mutta koska kisoihin ollaan ajettu, niin jalkaahan ei aleta heti lepuuttaa. Tältä radalta tuli vitonen kepeiltä, kun ohjaaja tajus, että koira ei ole kahdessa viikossa oppinut ko. keppikulmaa, kun sitä ei ole harjoiteltu tänä aikana kertaakaan. No daa! Tällä radalla on myös taas pitkästä aikaa hirveet kontaktit! Tero sano, että rytmitys menikin kyllä kontakteilla ihan syteen, mutta ei Pörrö silti sais noin paljoo ottaa siitä häiriöö.


Ja sitten se nollarata elikkäs virheetön suoritus. Ohjaaja vaan ei nyt jostain kumman syystä ollut samanlaisella juoksupäällä, mitä se yleensä on. Kumma juttu :o)




Ja tosiaan päivityksiä jäänyt vähän tekemättä, niin jatketaanpa vielä kirjoittamista. Pari viikkoa sitten oltiin piirimestaruuskisoissa. Viittiiköhän niistä edes kirjoittaa mitään?!? Maijan blogissa on nämä skapat hyvin kiteytettynä...

No ehkä pari sanaa: siellä oli aivan katastrofaalinen tuomarivalinta hyppärille! Kisat latistuivat heti alkuunsa, kuin vain 2 koiraa per luokka teki puhtaan radan. Ja tuloksiakin ihan kourallinen. Eipä sitten tarvinnut jännittää enää agiradalla :(

Pojille tuli hylly hyppäriltä kepeille mentäessä, ja kauheaa roiskintaahan se oli muutoinkin. Tais Pörrö hypätä ekaa kertaa 65 korkeita hyppyjä. Eipä niitä ole edes harjoiteltu, kun ei o missään kisoissa ollut yli 60 korkeita.



Ja sitten heti perään agirata. Siinä tuli vitonen, kun yksi rima tippui. Terolle tuli kiire tuossa kohtaa, kun tossu luisti taas vähän alta. Ehkä noi Inovit pitää vaihtaa takas Salomoneihin ;)




Ja loppuun vielä kerrottakoon, että talvikausi treeneissä alkoi tällä viikolla. Meillähän on nyt Tamskin sekä toko- että agiryhmät uusia. Kivasti on kuitenkin liikkeelle lähtenyt ja tokossa meillä olikin heti ihan erilaiset treenit kuin aiemmin :) Kuuntelutreenit :)

Tässä vielä treenit tiivistettynä: Ensin kouluttaja vei noutokapulan vasemmalle etuviistoon ja sitten piti koira lähettää oikealla etuviistossa olevalle merkille, kun se oli fokusoitunut siihen kapulaan. Pörrö tais mennä kolmannella kerralla sinne merkille. Sitten sieltä merkiltä lähetys putkeen. Sitäkin epäili pari kertaa, kun katseli sitä maassa olevaa noutokapulaa. Ja putkesta pysäytys seisomaan lähelle kapulaa, sit käsky istu ja sit käsky maahan. Sitten lähetys kapulan vierestä ruutuun ja siellä palkkaus.

Seuraavalla kierroksella käytettiin "houkuttimena" ruutua. Eli mentiin ruudun lähetykseen, jossa sanottiin valesanoja (kuten luuta, ruusu yms) ja koira ei tietenkään saanut liikkua. Sitten mentiin uudestaan ruudun lähetykseen ja ruvettiinkin seuruuttaa ja sit kolmannen kerran kun mentiin lähtöpaikalle, lähetinkin koiran putkeen. Ja sitten viä kolmas kierros, jossa houkuttimena oli eteen tuotu hyppy.

Tarkotus oli siis rikkoa kaavoja ja saada koirat oikeesti kuuntelemaan. Varsinkin bortsut (yllättäen) ennakoi ja luulee tietävänsä mitä seuraavaksi tulee, kun ottaa jonkun "liikkeen alun" eli ei todellisuudessa kuuntele käskyä. 
Meille varsinkin alku oli hankalaa, mutta toinen (ruutu) ja kolmas (hyppy) kierros menikin jo hyvin. Eli Pörrö tajusi mikä on homman nimi, lopetti ennakoimisen ja KUUNTELI <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti