sunnuntai 12. elokuuta 2012

Perk***** paikkamakuu

No niin, nyt se on sitten takanapäin. Meidän perheen ihka ensimmäiset kisat eikä mennyt ollenkaan niin huonosti, kun mä ennakkoon pelkäsin :)

Ensinnäkin täytyy sanoo, että mua ei jännittäny juurikaan - ei oikeestaan yhtään verrattuna siihen miten paljon silloin joskus muinoin jännitti omia kisoja ja pelejä, kun oli maha kipeenä jo heti herätessä ;) Ihme sinänsä, kun mietti miten "hyvin" oltiin valmistauduttu: mä oon siis käynyt elämäni aikana katsomassa kaksia toko-kisoja ja viimeisimmästäkin käynnistä oli vuosi :) Ja kun ajettiin parkkikselle, jossa oli noin 30 autoo ja alueella tuplamäärä koiria, niin totesin Terolle, että Pörrö on muuten viimeksi ollut vuosi sitten koiratapahtumassa, että mitenkähän meidän kontaktin käy...

Ja me oltiin sitten vielä kisojen toinen koirakko, että ei kauheesti tarvinut katsella ensin muiden suorituksia.

No sitten itse kisaan. Tuomarina oli Vesa Kallio ja me kisattiin siis mölli-luokassa. Mölli-luokassa oli ALOn liikkeet, mutta liikkeiden välissä sai palkata (ei liikkeiden aikana). Ja arvostelu oli sama kuin ALOssa, jotta tietäisi oman tason kisoja ajatellen.

1. Luoksepäästävyys: 10. Pysyi hienosti perusasennossa istumassa. Tuomarin tullessa korvat oli takana ja häntä vispasi. Antoi vielä varmuuden vuoksi pusun tuomarille.

2. Paikkamakuu: 0. Että mua sitten harmittaa tämä :( Meidän vieressä oli sitten tietysti haukkuva koira ja toinen puoli tuoksui ihanalle nartulla. Pää alkoi heti kääntymään puolelta toiselle ja puolen minuutin kohdalla nousi pystyyn. Kävin laittamassa uudestaan maahan enkä ehtinyt kun kääntyä, niin taas pystyssä. Sitten taas maahan ja siinä sitten pysyi loppuun, kunnes ennakoi vielä istumisen. HÖH. Dääm. Hittolainen.

3. Seuraaminen taluttimessa: 8,5. Lähdössä oli huono kontakti, ekan käännöksen jälkeen sujui loistavasti. Ja syy minkä takia meidän lähtö kärsi: 2-3 m päässä meistä kehän ulkopuolella leikki/paini kaksi koiraa. Ne ei siis ees ollu koko kisoissa, mitä halvattua ihmiset tulee siihen kentän laidalle leikittään koiria??? Siis onko tää yleistäkin? Jos katse voisi tappaa...

4. Seuraaminen taluttimetta: 10. Se meni kyllä hyvin. Ai että mä olin ylpee :)

5. Liikkeestä maahanmeno: 9,5. Mä känsin päätäni kun sanoin maahan, siitä puolen pisteen vähennys. Pörrö ois saanu täydet...

6. Luoksetulo: 6. Törmäs sitten mua päin :( Sivulle tuli mallikkaasti. Mä mietin, et pitäskö alkaa ottaa suoraan sivulle, kun toi pysähtyminen (varsinkaan suoraan) eteen kovasta vaudista ei tunnu oikeen luonnistuvan.

7. Liikkeestä seisominen: 9,5. Samat sanat kuin maahanmenossa. Mä olin kääntänyt päätäni. No niin kai kun mä halusin nähdä, että se pysähtyy :-P

8. Hyppy: 9,5. Ja taas puolikas piste putos ohjaajan päästä :) Eli mun pää oli nytkähtänyt käskyn aikana. Tässä mä oikeesti jopa yritin olla ihan suorassa, koska hypyssä Pörrö katsoo eteenpäin, niin ei mun pään liikkeellä ole edes merkitystä. Äh.

9. Kokonaisvaikutus: 10. Tuomari sanoi, että oli todella iloisen näköstä. Koiran häntä heilui koko ajan ja yhteispeli näytti toimivan loistavasti. Kaikkee muutakin se höpötteli, mutta en mä enää muista, kun olin tässä vaiheessa jo niin iloinen tuon paikkamakuun pettymyksen jälkeen.

Kaikkiaan saatiin siis 152 pongoo eli jäätiin 8 pisteen päähän ykköstuloksesta. Sijoitus meillä oli viides. Täytyypi sanoa, että tämän MÖLLI-tokon palkintosijat menivät jo kisaaville koirille. Mä en edes tiennyt, että ALOsta ykköstuloksen saaneet saa tulla Mölli-tokoon. Tuntuu aika epäreilulle! Varsinkin kun ite on ihan alottelija; jouduin kysyyn liikkurilta kun piti liikkua kehässä liikkeiden välillä, että ei kai tarvi tehdä näitä "siirtymiä" hihnassa. No en mä tienny...

Jäi kyllä oikeen hyvä maku tästä :) Pörrö oli kyllä tosi skarppina kehässä, jos ei oteta lukuun paikkamaakuuta. Ihan turhaan mietin, että mitäs jos se lähtee rallatteleen kesken kaiken, mutta sehän oli ihan kärppänä ja suoritti paremmin kun missään reeneissä. Kisakoira?!?

Ai joo, ja tuloksia ootellessa se makas meidän jalkosen juuressa ja katteli rauhallisena ympärilleen. Ei vinkunaa tai mitään sähellystä. Jes.

Jos olis syyskuulle ja lokakuulle möllitokot, niin sitähän vois marraskuulle suunnitella ekaa kisasarttia. Nyt vaan harjotteleen palkkaamattomuutta.

Ja loppuun meidän kisat kuvina:


Paikkamakuu edessä.
Vasemmalla räksyttävä/häsläävä espanjanvesikoira,
ja oikealla ihanat tuoksut.
Seuraaminen. Uskalsin jopa liikuttaa taas käsiä :)

Mun päänkääntö liikkeestä maahanmenossa.
Kas kun osui kameraankin :)

Siinä sitä nyt ollaan, maassa.

Luoksetulo - ennen törmäystä :-P
Liikkeestä seisomisen pisteet.

Hyppy ennen pään nytkähdystä ;)

Game over :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Nyyf

Niin siinä sitten pääsi käymään, että kuukauden mittainen loma suhahti ohi raketin lailla. On se niin käsittämätöntä, miten tuo aika kiitää...

Mutta ei jotain huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Meidän viikko alkoi maanantain ja tiistain toko-treeneillä ja mulla oli kentän kuuliaisin ja innokkain koira. Mä oon ihan varma, että Pörrö on aatellu, että sitä kuritetaan 8-9 tunnin yksinololla häröilyjen jälkeen, niin nyt se sitten antaa parastaan :) Voiskohan tämä vire jatkua sunnuntain kisojen yli...? Pliiiis. Pretty please.

Mennäänpäs tämän päivän ulkokenttätreenit läpi. Ensin oli kontaktitreeniä ja seuruuseen lähtöö. Voi veljet mikä tapitus koko ajan :) Ei tippunut kyllä kontakti yhtään.

Sitten mentiin ALO-liikkeitä läpi kahden sarjassa, niin että vasta jälkimmäisen liikkeen jälkeen palkka. Ensin mulla oli liikkeestä seisominen ja luoksetulo. Liikkeestä seisominen: seuruussa käsi taskussa (en uskalla vielä heiluttaa sitä, kun vasta saatiin liikkeellelähdön kontakti kuosiin), muuten ei apuja. Hienosti toppas, odotti paikoillaan ja mun palattua ei ennakoinut istumista. Luoksetulo: käsiapu, jotta tulee suoraan eteen ja siitä käsi sivulle perusasentoon tulossa. Vauhtia piisas ja tuli suoraan. Sitten kunnon leikit peräään ketulla :)

Seuraavana oli liikkeestä maahanmeno ja hyppy. Liikkeestä maahanmeno: seuruussa taas käsi taskussa, ei muita apuja. Meni maahan tikkana, mutta mun tultua viereen ennakoi istumisen. Dääm. Nyt sit vaan palkkaa sinne alas ja sit vapautus. Hyppy: ei mitään apuja, ei ennakointia, nappisuoritus. Ja pallo palkaksi.

Sitten seuraaminen, jonka jälkeen heti lelupalkka. Seuruussa: liikkeelle, vasemmalle, oikealle, oikealle, pysähdys, liikkeelle, vasemmalle, juoksu, käynti, täyskäännös ja pysähdys. Joko mä voin tuulettaa?? Kouluttaja kehui Pörröä: kontakti, paikka ja iloisuus pysyi koko matkan ajan. Sanoi, että antaa itse tuollaisesta kympin. Ainoastaan ohjaaja laskisi pisteitä, kun mä menin käsi taskussa (tarkotuksella) ja mun pää oli vähän alaspäin (ei tarkotuksella). Mä tarvin varmaan jonkun niskatuen...

Lopuksi oli paikkamakuu. Tää olis sitten voinut mennä paremminkin. Kun viereisen koiran ohjaaja meni piiloon puskiin (ovat AVO:ssa), niin Pörrö nousi. Vein sen takaisin maahan, nousi heti istumaan ja vahtas puskiin, taas käskin maahan. Sitten lähdin takas kentän laidalle ja sitten pysyi paikoillaan loppuajan (jäljelle jäi noin 1 min 15 s). Ei ennakoinut istumista.

Nyt voi hyvillä fiiliksillä mennä röhnöttään sohva koira kainalossa ja herkutella jäätelöllä :)

Ja kiitokset vielä Sannalle, jonka vinkeillä saatiin toi seuruunlähtö kuntoon..ööö...about 20 minuutissa :) Vika oli jälleen ohjaajassa, eniten varmaankin ohjaajan pääkopassa :-P

torstai 2. elokuuta 2012

Unia Pipsasta

Keskiviikkona meillä oli Pörrön hartaasti odottamia vieraita, kun Pipsa tuli meille hoitoon :)
Voisi sanoa, että aika leikin täyttämä päivä ja ilta :) Juostiin ympäri pihaa, kopiteltiin pallolla, painittiin, pusuteltiin, kaivettiin, tyhjennettiin lelu-laatikko ja kaikkea muuta mukavaa...

Sisarukset olikin kyllä ihan samalla aaltopituudella siitä mikä on kivaa :D Tässä vähän kuvasatoa:

Ihana Pipsa

Paimenkoirat

Kopittelua

Tuumaustauko

Ja pallon perään...

Voisko joku heittää...?

Vauhtiveikot

Pipsan suosikkilelu

Lepohetket sisällä ja ulkona vietettiin läheisissä tunnelmissa.
Pitää varmistaa, ettei toinen karkaa leikkiin...
Sisko ja sen Veli

Pipsan lähdettyä puolilta öin, Pörrö nukahti sen siljän tien ja alkoi näkemään unia. Tassut liikkui siihen malliin ja vinkuna kuului, joten ei jäänyt epäselväksi kenestä nähtiin unia :)

Tervetuloa Pipsa uudestaan kyläilemään!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ei kummempaa

Otsikko kertookin varmaan jo kaiken, mitä ollaan puuhailtu :)

Viime viikko oli niin helteinen ja aurinkoinen, että suunnitelmat meni uusiksi. Tekemislista vaihtui uimiseen, uimiseen ja uimiseen. Eli siitä jatkettiin, mihin viime viikolla jäätiin :) Ainoastaan sellainen muutos, että nyt Pörrö sai kaksijalkaisista uimakavereita monta kertaa päivässä.

Ja taas mennään...

Ja taas...

Ja taas....
Kotona on treenit ja pallo yms. leikit jääneet tosi vähälle, kun ei vaan jaksa näillä keleillä. Tai jaksaisi kyllä, mutta pienenkin rupeaman jälkeen on sellainen läähätys, että ei auta kun mennä tunniksi ilmalämpöpumpun eteen makoileen.


Tää on mun pallo
Kun on tarvinu kehittää virikkeitä sisiällä, niin tässä yksi hauskimmasta päästä: chu chu pets. Voi hitsi, että on hauskan näköistä kun karvanen vinkuva "marsu" viilettää pitkin kämppää Pörrön haastaessa leikkiin :) Ois kyl pitäny ottaa videopätkää...



Tänään kun oli viileämpää (vaan 25 ja pilvistä), niin kävin kurkkaan meidän ekojen kisojen kentän. Otin siellä kaikki muut ALO liikkeet kolmeen kertaan paitsi hypyn. Hienosti meni kaikki muut paitsi seuraaminen. Siis sitä ei ollut lainkaan enkä sitten jaksanut jahkata, että jää hyvä fiilis kentästä. Pää kääntyili seuruussa kun koiria meni kentän reunoilla lenkkipoluilla. Taidetaan mennä vielä uudestaankin kentälle ennen kisoja. Onneksi oli kuitenkin hiekkakenttä!

Sitten meidän agi-uutisia: Pörrö ja Tero vaihdettiin uuteen agi-ryhmään viikko sitten. Nyt ne on ryhmässä, jossa muut on treenannu 1-1,5 vuotta. Ja meidän pojilla siis takana 4 kk :) Eikä kyllä ainakaan ekoissa treeneissä ollut muita jäljessä.

Ja sitten pojat pääsi Maria Salosen (ranking-listan vitonen) kuukausivalmennukseen elokuusta alkaen :D Aluksi ainakin keskitytään kontakteihin ja ohjaus-tekniikkaan eli meikäläisten ongelmakohtiin. Ja kun siellä pitää sit kehitystä tapahtua, niin Tero väkästeli tänään pikku A:n kontakteja varten. Ja hetihän se piti sitten korkata:

Touch

Onkohan tolla niin hyviä nameja,
et kannattaa pysähtyä...?

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mökillä on mukavaa

Keskiviikkona se sitten vihdoin alkoi, nimittäin kesä :) Kyllä sitä jo ehdittiin odottaakin. Ja Pörrön mielestä ei kesässä ole järven voittanutta - tai no jaa, jäätelö taitaa kyllä olla.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...

"Rallati rallati, järvi näkyvissä..."
  
"Jes, täällä ollaan!"

Molskis! "Mikähän sinne lensi?"

Pikku majava

"Saathan sä tän noudon nyt varmasti kuvaan..?"
Kirmaaja

"Jaa tietääkö kukaan mihin jätskiloota on kadonnu?"
"Öööö, toistatko - mä en oikeen ymmärtänyt kysymystä..."

Tiluksien komistus

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Argh!

Jeps, apua! Nyt se on sitten tehty!!!
Ilmotin Pörriksen mölli-tokokisoihin, jotka on elokuun puolivälissä. Kääk!

Onneksi sentään joka liikkeen jälkeen saa palkata, mutta se ei paljoo pelasta, jos ohjaaja ei ymmärrä liikkurin käskyjä. Eilen treeneissä kouluttaja sanoin seuraamisessa täyskäännös ja meitsi käänty vasemmalle. Argh!

Matka on molemmilla siis vielä piiiiitkä ALO-kisoihin, mutta tästä se alkaa...

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lomalöffäilyä

Pörrön ei paljon muuta tullu tehtyä ekalla lomaviikolla, kun löffäiltyä. Tai no, olihan se apumiehenä ilmalämpöpumppujen katoksien teossa ja paljon muissakin pihahommissa, mutta aika rennolta tuo apumiehen tehtävä näytti. Kyllähän Pörris tietty treenissä kävi, mutta vapaa-aika meni kotikoirana. Ja kaiken kukkaraksi aina lenkilläkin saatiin sadekuuro niskaan. Miten voikin olla, että ensin about 6 tuntia paistaa aurinko/on puolipilvistä ja sitten lenkin puolivälissä tulee 10-15 min rankkasadekuuro ja siinä sitä sitten ollaan vaatteet ihan litimärkinä :( Ja sitten taas vaan paistaa.

Tero kävi Tamskin epiksissä, jonka innostamana tehtiin eilen Pörrölle hallilla epiksien rata:
hyppy - hyppy - pituus - hyppy - puomi - muuri - hyppy - A - hyppy - putki - hyppy - hyppy - hyppy - putki - hyppy - hyppy.


Ja tietenkään mikään suora rata ei ollut kyseessä vaan osa hypyistä mentiin tuplana/eri suunnasta, joten löytyi niin valsseja kuin persjättöjäkin. Ensinnäkin olin hyvin yllättynyt, että Tero muisti radan :-O Mä oon nimittäin aatellu, että se tulee oleen tuon parivaljakon isoin kompastuskivi! Ja toinen yllätys oli Pörrön keskittyminen - ei tuottanut ongelmaa puolenvaihdot missään muodossa :)

Mutta kontakteissa on vielä PALJON treenattavaa. Ylösmenot (puomi ja A) meni joka kerta oikein, mutta alastuloissa varmaan 50 prossassa lähti loikka liian ylhäältä. Ei malttanut, ei sitten millään! Niimpä loppuun otettiin grillipihvillä höystetyt kontaktitreenit puomilla, A:lla ja keinulla. Yksittäisinä esteinä homma kyllä toimii, mutta kun on rata ja vauhtia, niin ei vaan malta.

Tässä vähän viikon kuvasatoa. Ei Pörris nyt nähtävästi ihan kotikoirana ole ollut vaan kävi mm. mummolassa tapaamassa Siru-pentua. Ei voi kun sanoa, että kyllä tuolla koiralla on pitkä pinna :)


Pörrö on kyllä niiiin kiltti pennuille,
vaikka päähän kiipeis ;)
Siru päätti mennä yli, että pääsis antaa pusun poskelle.

Pörrön oli turha kuvitella edes juovansa yksin.

Hih, mahtaakohan monella koiralla olla kelluva turkki :o)

Kuvaaja suihkussa.
Iltapala, joka maistuu Pörröllekin.
Tykkääkö kaikki koirat hedelmistä...?!?
Pörrön sohva ja rakkaat pallot.