perjantai 23. joulukuuta 2011

perjantai 16. joulukuuta 2011

Asiaa lumesta

Ensilumi saatiin Tampereelle itsenäisyyspäivän aattona. Voi veljet sitä riemua, kun Pörrö haistoi ja maistoi lunta ensimmäisen kerran! Se ei tiennyt miten päin se olisi, kun taivaalta tuli ihanaa valkoista ainetta :)



Ensimmäiset pari päivää lenkitkin meni hyppien, pomppien ja spurtteja ottaen. Taivaalta tulevia lumihiutaleita piti jahdata ja syödä ne ennen kuin osui maahan...




Sitten alettiin kopitteleen lumipalloilla - Pörriksen mielestä aivan mahtavaa puuhaa. Jännitystä lisää se, että pallo on tosiaan saatava ilmasta kiinni tai maa nielee sen omituisesti ;) Kun käytiin moikkaamassa Vienoa ja Lyyliä, niin lopputuloksena pihalla olikin kolme täpinöissään olevaa "kopittelijaa".




Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Parin lumisen päivän jälkeen Pörröstä tuli vetojuhta - siis vasinainen höyryveturi. Lenkillä se alkoi vetään hihnassa :( Vaikuttaa että kontakti ja hyvä hihna-käytös on enää muisto vaan. Mitenköhän ihmeessä moiset sais palautettua?!?



No nyt onkin sitten kunnon pääkallokelit, niin tuo vetäminen on onneksi vähentynyt huomattavasti - onneksi. Muuten mä olisin tuolla naamallani jalat solmussa. Tosin kyllä mä ennemmin otan kunnon hanget ja vetämisen kuin tän harmauden ja liukkauden...



Valkoista joulua toivoessa... Ja ois oikeen kiva päästä hiihtäämäänkin! kait sitä tänä talvena tarvis päästä jo hitaalle hiihtolenkille Pörrönkin kanssa, että tottuisi suksiin. Mä voi jo kuvitella mikä katastrofi siitä tulee :D Mutta eiköhän tässä Terosta ja Pörröstä vielä kuoriudu kunnon valjakkohiihtopari. Mitaleja odotellessa ;)


lauantai 3. joulukuuta 2011

Malediiveilla...

Pörrö Malediiveilla ;)

Rantakoira 7 kk

Tämä viikko alkoi huomattavasti vauhdikkaammin kuin mihin edellinen loppui. Viikonloppu meni nimittäin sohvanvaltauksen merkeissä koko porukalla, kun Tero oli kipeenä ja meikkisellä oli pikkujoulujen aiheuttamaa  v ä s y m y s t ä ;)

Maanantaina mentiin Vienon ja Lyylin kanssa yhteislenkille Sarankulmaan/Härmälään. Mä en käsitä miten tuo kolmikko ei voi kävellä yhdessä vetämättä, kun muiden koirien kanssa kävely sujuu ihan ok...?!? Onko ne tytöt vaan liian ihania...?! Lenkin päätteksi oli kuitenkin "palkintona" leikkihetki koirapuistossa. Meidän kolmikon seuraksi tuli spanieli (kai...), joka oli vahvasti päättänyt saada Vienosta tyttöystävän, mutta Pörris oli hieman toista mieltä ;-P Onneksi spanieli oli kuitenkin sen verran Pörröä pienempi, että Pörrö ei katsonut tarpeelliseksi kummoisemmin selättää kaveria vaan keskittyi leikkimiseen :o)

Tiistaina oli sitten treenit ja vuorossa oli tunnaria ja ohjattua noutoa. Nyt kun toi nouto alkaa oleen jo hallussa (luovutus ei ole vielä paketissa), niin tää on kyl ihan meidän juttu.

Tunnarin harjoittelu aloitettiin piilottamalla tunnarikapulaa agiesteiden taakse, viereen yms. Pörrö oli ihan täpinöissään kun sai samalla etsiä - eikä vain noutaa. No se meni sitten niin hyvin, että siirryttiin laittaan hajustettu kapula tunnarikasan vireen. Ei taaskaan mitään ongelmaa. Näiden harjoitusten jälken laitettiin hajustettu kapula keskelle kasaa, mutta erotettiin se muista. No problem. Ja sitten vielä piilotettiin se kasaan. Tarkasti Pörris haisteli ja joka kerta toi oikean kapulan. Jippii.

Jatkossa laitetaan sitten kapulat riviin tai kellomaiseen asetelmaan (kuten kisoissa olisi) ja hajustetaan vähemmän. Mutta nyt treenataan vielä kuten yllä. Ja mikäs siinä treenatessa, kun homma toimii ja Pörröllä on superkipaa.

Seuraavana vuorossa oli ohjattu nouto. Eli koiralle ilmoitetaan haetaanko oikealta vai vasemmalta noutokapula. Sitä lähettiin harjoittelemaan niin, että koira istui vastapäätä ja 2-3 metriä koiran vasemmalle ja oikealle puolelle vietiin namialustat. Sitten ohjaajan avustaja vie namin toiselle alustalle ja käy vielä koskemassa toistakin alustaa. Ja tämän jälkeen koira kontaktiin ja näytetään käsimerkein, mistä menee namin hakemaan.

Voi siis myös sanoa "oikea" ja "vasen". Me aateltiin sanoa, koska Tero on varma, että Pörrö tietää noiden sanojen merkityksen ainakin lenkillä. Kun se valitsee aina metsässä oikean tai vasemman polun - kumman nyt sitten lenkittäjä sanookaan :D

Mutta takasin ohjattuun noutoon: se meni muuten hyvin, mutta kun tuli vieras avustaja (Zulu-bortsun ihminen) viemään nameja alustalle, niin Pörris ei ois malttanut millään odottaa merkkiä paikalla, kun ois tehny mieli mennä samalla vähän pusuttelemaan.

Tuota harjoitusta jatketaan niin, että ensin viedään namialustoja kauemmas. Sitten namit vaihdetaan noutokapuloihin. Ja vasta kun se toimii, niin kapuloiden paikkoja aletaan viedä hiljalleen eteenpäin eli koiran näkökulmasta taaksepäin.


Maahanmeno ja paikalla makuu

Tässä oli treenit tällä kertaan, mutta iloinen uutinen oli että kouluttaja haluaa jatkaa samalla ryhmällä vuoden alusta eli viisi 2-6 vuotiasta koiraa + kouluttajan koira Pate 9 kk+ Pörrö. Hih. Treenit tosin on tammikuun alusta alkaen vaan joka toinen tiistai, mutta jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Eli kyse ei ole mistään 10-kerran kurssista vaan jatkuvasta ryhmästä. Muut koirat siellä siis tähtää varmasti sinne EVL:ään asti, mutta me vaan pidetään hauskaa ja ollaan siellä aivojumpassa :D

Keskiviikkona Pörris sitten taas kävi kuluttamassa energiaa Elinan kanssa lenkillä, joten vauhdikas viikko jatkuu... lenkkiä ennen kävin treenamassa paikalla oloa Citarin ovien edessä Teron ollessa kaupassa. Ei mitään ongelmaa, vaikka Pörrö keräs taas ihailevia katseita kaupasta tulijoilta :)

Virnistys; noi kulmahampaat vaan on niin isot,
että huulet tuppaa mennä mutruun...

Kontakti

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Tottelevaisuusvalio

Kerrottakoon, että Pörrö oli päättänyt meidän työpäivän aikana nakertaa Salme Mujusen kirjan "Tie tottelevaisuusvalioksi". Hmmp. Pitäisiköhän tuo nyt tulkita niin, että Pörrö ei ole todellakaan ole tiellä tottelevaisuusvalioksi...?!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Noudon haltuunotto

Lisätäänpäs sitten taas treenipäivitys ettei unohdu mitä ollaan tehty.

Ensin harjoiteltiin liikkeestä maahanmenoa. Ja tarkoituksena tosiaan sellainen vauhdikas maahanmeno. Ensin Pörrön kanssa reenattiin niin, että koira seisomaan paikoilleen sitten pari askelta taaksepäin. Sitten huuto "tule" ja "sukellus" koiran mukana maahan. No siis en mä nyt maahan asti mennyt, mutta räväkällä liikkeellä nami maahan koira mukana.

Sitten testattiin niin että Tero oli reilun 5 metrin päästä. Pörrölle "tule" käsky ja sitten yhdessä se sukellus maahan. Sitten taas mä kutsun Pörröä ja menen sen kanssa maahan.

Koska Pörrö oli niin innosta piukeena ei paikalla seisominen enää onnistunu treeneissä vaan saatiin kotiläksy. Koiran seistessä sanotaan sille "paikka", kävellään muutaman metrin päähän ja käsky maahan. Jotta oppii, että aina ei tarvi tulla ensin namin luo. Noo... tietysti testasin heti kun päästiin kotiin ja totesin, että ei mitään ongelmaa maahanmenossa seistessä eri puolella huonetta. Enemmänkin siinä, että saa sen jäämään seisomaan, kun tuppaa aina heti tarjoamaan istumista eikä tuota seisomista olla kauheasti harjoiteltu. Kuitenkin tarvii tuota seiso-maahan kaukona harjoitella, kun istu-maahan on jo niin helppo nakki...

Sitten harjoiteltiin noutoa, joka on ollut meille vaikeinta Pörrön vahvan "mä-rakastan-olla-takaa-ajettu-vietin" takia. Noutoa/luovutusta ollaan kuitenkin treenattu kotona selkeästi eniten vikan kahden viikon aikana ohjeiden mukaan ja tehtiinkin vaikutus kouluttajaan.

Ison noutokapulan Pörris ottaa maasta ja antaa mulle käteen. Siinä pitäisi nyt alkaa opettamaan matkaa. Eli alan peruuttamaan muutaman askeleen, kun Pörrö on ottanut kapulan ja palkkaan, kun tuo käteen.

Tunnarilla tuo peruutus jo sujuu ja samoin se, että heitän tunnarin about 5 metrin päähän ja pyydän tuomaan. Pörris siis tuo tunnarin ja antaa käteen. Tunnarilla läksyksi tuli oikean luovutuksen treenaus. Eli Pörrö pitäisi saada ihan tuohon varpaiden eteen luovuttamaan kapula. Siihen se vedettäisiin namin tai tunnarikapulan avulla. Nyt ongelma on se, että se tiputtaa kapulan heti kun alan sitä hilaamaan ihan kiinni meikkikseen.

Sanottakoon muuten, että kotona (ainakin sisällä) myös pallo/lelu tuodaan nykyään käteen!!! Tää on kyllä varsinainen voitto meille :D Mutta nyt mä oonkin ollut muutaman päivän Pörrön namiautomaatti ja sehän käyttää sitä hyväksi tuomalla palloo yhtä mittaa... Mutta vahvistetaan nyt, kun kerran ollaan vihdoin tähän päästy.

Lopuksi treeneissä oli koiran venyttelyä. Hih. Ei mennyt meidän osalta ihan putkeen, mutta hajulle päästiin, miten koiraa voisi venytellä, ettei mene treeniputkessa jumiin. Vielä kun muistaisi ne sitten kun Pörrö ei ajattele, että venyttely=riekkuminen....

torstai 17. marraskuuta 2011

Vähän erilaiset treenit

Lauantaina oltiin "treenaamassa" Tamskin järjestämässä Match Show:ssa. Ja todellakin voi sanoa, että oltiin treenaamassa eikä että oltiin näyttelyssä... Tero ja mähän ollaan oltu vaan metsästyskoiranäyttelyissä aiemmin, jossa koirien ei tarvi osata mitään muuta kun olla rähisemättä ja purematta tuomaria... Niinpä nyt oli ihan mielenkiintoista oppia, että mitä oikeessa näyttelyssä pitäisi osata :)


Tamskin Match Show

Ajateltiin kyllä kääntyä jo hallin parkkiksella kotiinpäin, kun autosta noustessa koiria vietiin halliin vaalenpunasilla rattailla ja kärryillä... Meillähän siis varusteina vesi, vesikuppi, nameja, kaulapanta, hurtta talutin ja harja. Harjaa ei muuten käytetty kertaakaan ja tosiaan mistään näyttelytaluttimesta ei ollu tietookaan...

Kun halliin päästiin niin siellä porukka jo juoksi kehää ympäri treenaamassa ja harjaili koirien turkkeja. Teroo yritin saada kehään treenaan kepeetä juoksuaan ;o) mutta kuulemma vaan "lahjattomat treenaa". No joo, tuossa vaiheessa ois ehkä ollutkin enää turha treenata yhtään mitään, kun tässä ollaan koko syksy menty niin, että lenkillä juoksuun lähdettäessä Pörrö pomppii ja riekkuu ekat 200 metriä... hmm...lupaava, eikö?

Kaikkiaan näyttelyssä oli päälle kolmisenkymmentä pentua (4-12 kk). Ja kun ekaa kertaa moisessa tapahtumassa oli koira, ohjaaja ja huoltaja, niin jännityksellä ootettiin, että nähtäis ekasta ryhmästä, että mitä kehässä pitää tehdä.  Noo, ei sitten nähty, koska tottakai me oltiin heti ensimmäisessä parissa :O Kuinkas muuten... Ja kaiken lisäksi meidän pariksi tuli näyttelytaluttimessa oleva Tolleri, joka oli kiertänyt jo "muutaman" näyttelyn.

Kehässä sitten Tero ja Pörris menivät ympyrää, kolmion ja viivan. Ja tämän jälkeen oli tarkoitus seistä tuomarin edessä ja lopuksi vielä ympyrää tollerin kanssa samaan aikaan ja näyttelyseisontaa. Aina kun Tero otti juoksuaskeleen, niin Pörtsy alko pomppiin. Kun Tero käveli, niin tuloksena hieno seuraaminen :) Seisominen kesti sitten namin verran jonka jälkeen perusasentoon... hih... Tuomarin mielestä ei kuitenkaan riekuttu liikaa vaan saatiin kutsu "B-finaaliin".




Sitten reilun tunnin päästä kun tuli uudestaan kutsu kehään, niin Tero oli päättänyt, että sehän ei juokse vaan kävelee niin nopsaan kun pystyy. Nyt kehässä oli 11 koiraa ja Pörrö jolkotteli vieressä keskittyen seuraamiseen. Seisomisessakin Pörrö pysyi jo vähän pidempään, joten kun tuomari lähti kättelemään ensimmäiset 6 koiraa pois kehästä, niin me ei kuuluttu tähän joukkoon. Wow :) Viidentenä tuli lähtö seuraavien kommenttien saattelemana: "Todella hieno koira ja siitä tulee vielä aivan loistava, mutta ohjaajan ja koiran kokomattomuus näkyi." Hmm... jaa mikä kokemuksen puute... Kaikkiaan siis pojilla mieletön petraaminen ensimmäiseen kehässäoloon nähden!




Mutta nyt siis tiedetään mitä näyttelyssä pitää tehdä joten voidaan seuraavaa kertaa varten sitten jo treenatakin, jos vaikka pääsis palkinnoille asti, kun ei tarvi petrata enää kun yhdellä sijalla ;)

Ja mikä oli erittäin loistava huomata oli Pörrön rentous kentän laidalla. Muut koirat vieressä haukkui, riuhtoi, hyppi ja pomppi. Pörrö päätti ottaa päikkärit ja käpertyi kerälle meidän jalkojen juureen. Se oli kyllä niin söpöläinen odottaessaan omaa vuoroaan.

Meillä ei turhia ressata :)

Jälkitunnelmissa - Poseerausta kotona:



"Hei, lopettakaa ny jo... Boring..."

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Megatreenit

Jaahas, niin se vaan on, että vaikka tuo pentu riekkuu välillä Tavesin harjoituskentällä, niin Tamskin halliin mentäessä se on 110 % keskittynyt mallioppilas. On se vaan käsittämätöntä...

Treeneissä oli vuorossa perusasento-harjoituksia:

Ensin harjoiteltiin perusasentoa liikkumalla itse kuvitteellista ympyrää aina neljännes kerrallaan. Ja koiran piti seurata siihen viereen perusasentoon joko käskystä tai ilman käskyä. Mä käytin "sivulle" käskyä ja hyvinhän se meni. Vielä kun allekirjoittanut tajus pitää nami-kättä oikeessa kohdassa, niin oli koiran ja ohjaajat sääret täysin samalla linjalla :) Naksuttimenkin muistin ottaa käyttöön puolivälissä :P

Sitten perusasentoa harjoiteltiin liikkumalla postimerkin reunoja pitkin. Eli yksi askel suoraan ja seuraava vasemmalle ja koira seuraa perässä perusasentoon. Käytin taas "sivulle" käskyä ja meni ehkä vielä paremmin kuin kun ympyräharjoitus. Taas oli täysin oikea kohta, kun nami-käsi malttoi pysyä oikeassa kohdassa :) Oikeesti, meillä kyllä ohjaaja on PALJON hitaampi oppiin kun koira. Vaikeeta.

Perusasennon jälkeen otettiin seuraamista. Seuraamista tehtiin mutkitellen muita koirakkoja. Ja samalla tietysti treenattiin myös kontaktia muiden ohittaessa. Mulla oli mukana pitkästä aikaa Pörriksen suosikki herkkuja ja seuraamisessahan ei katse herpaantunut hetkeksikään. Ja hienosti katsoo silmiin eikä namikäteen :) Varmaan on sanomattakin selvää, että kontakti pysyi hyvin paikallaan ollessa.

Oli muuten niin hyvät namit pitkästä aikaa, että kouluttajan selostaessa harjoituksia, Pörrö teki kaikkensa saadakseen namia - kengännauhojen syöminen oli muisto vain: ensin tuijotus silmiin, sitten istumaan, sitten perusasentoo, eteen, seisominen, istu-maaha-istu-maahan-istu ja taas paerusasentoo. Sit mun oli jo pakko sanoo käsky istu ja antaa sille namia, kun muitakin alko jo naurattaa Pörriksen omat treenit. Tulipahan selväksi, että kyllä se osaa, kun vaan huvittaa...

Lopuksi tunnilla käytiin läpi tunnarikapulan hakua. Eli koiralle viedään 10 m päähän noin 6 kapulaa, joista sen pitä valita se, mihin ohjaaja on koskenut. Meidän tunnarikapulaharjoitukset jakautuu nyt kahteen: etsintään ja luovutukseen.

Luovutuksessa ollaan jo tehty niin, että annan Pörrölle kapulan, se ottaa kapulan suuhun ja tiputtaa kädelle -> palkka. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Pörris ottaa kapulan maasta suuhun ja tiputtaa kädelle -> palkka. Seuraavaksi kasvatetaan sitten aikaa eli sen pitäisi pitää kapulaa suussa. Saapa nähdä miten onnistutaan...

Etsintää tehtiin heti lenkillä koulutuksen jälkeenkin: kapula lenkille mukaan ja sitten sitä piilotetaan puskaan/lehtikasaan/yms. ja koiran pitää se löytää. Ihan peace of cake Pörrölle: ollaan keppien kanssa pelattu niin paljon lenkillä... 

Seuraavaksi pitäisi laittaa mun pitelemä kapula tunnarikapulakasan viereen ja saada Pörrö valitsemaan oikea kapula. Ja tämän jälkeen (joskus sitten) laittaa kapula keskelle kasaa. Tuomista ja luovutusta ei siis vielä yhdistetä tähän ennen kuin oikean löytäminen ja luovutus sujuu loistavasti. 

Vähän ollaan kyllä tuossa noudossa edistytty: enää Pörrö ei (aina) lähde lelu suussa pakoon vaan usein se tulee lelun kanssa luokse ja tiputtaa sen viereen. Käteen ei vielä anna, mutta hiljaa hyvä tulee... Tai jotain...

Tänään on taas Pörrölle ihanaa ohjelmaa, kun koira-sukulaisia tulee kyläilemään: Enni ja Heimo :D Tervetuloa!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Murkun puuhapäivä

Murkkuikä. Uhmaikä. Ja tämä yhdistettynä itsepäisyyteen sekä mielettömään itsetuntoon. Argh!!!!

Juu-u, Pörröstä siis on menneen viikon aikana tullut "kunnon" murkku. Kukaan muu ei tätä näe/usko, koska kuten kunnon teini, Pörris osaa olla varsinainen enkeli muiden silmien alla. Mutta meidän kanssa sitten kapinoidaan ja pistetään vastaan ihan täysillä. No joo, sanoipa Tavesin kouluttaja viikko sitten Pörrön tylsistyttyä ja alettua repiä mun hihaa, että Pörristä saa nähtävästi ojentaa reilumman puoleisesti, kun sen itsetunto tuntuu kestävän kieltämisen paremmin kuin hyvin. Kaikki aiemmin koulutuksissa olleet bortsut ovat kuulemma olleet vähän pehmeämpiä...

No joo, onhan se hyvä, että koiralla on omakin tahto... Hmm...

Tässä muutama esimerkki meidän pikku kapinallisesta:
  • Lenkillä tuttua koiraa (tai muuten ihanaa koiraa) odotettaessa mennään maahan odottamaan. Pörröä ei saa liikkeelle millään, ei sitten millään, ennen kuin kaveri tulee morjestaan.
  • Lenkillä vierasta, haukkuvaa ja riuhtovaa koiraa tervehditään tietysti riuhtasulla ja mahdollisesti myös haukkumalla. Tätä koitetaan nyt kitkee pois heti pysähtymällä, nameilla yms.
  • Jos treeneissä rupee tylsistyttää niin huomioo voi koittaa saada jyrsimällä kengännauhoja tai repimällä hihasta.
  • Myös lenkillä on taas kiva riekkua aina välillä kenkiä jahdaten.
  • Jos kotona ei saa tarpeeksi huomioo, niin kannattaa hyppiä mahdollisimman paljon päälle ja koittaa purra käteen/nilkkaan.
  • Myös kivan leikin voi vaihtaa hihan repimiseen, koska sehän voi olla vielä kivempaa...
  • Kotona jos treenataan, niin on pirun kiva mennä esim. maahan, kun sanotaan istu. Eli on tosi hauskaa tehdä just eri asiaa kun mitä pyydetään - tai sitten olla tekemättä yhtään mitään.
Toivottavasti ees joku näistä osuu ja uppoo myös johonkin Pörriksen sisaruksista, ettei me olla ihan yksin hakkaamassa päätämme seinään ;) Ja sitten mä luin, että murkkuikä kestää ainakin vuoden ikäiseksi... nyyf, siis eka viikko mennyt, puolivuotta jäljellä :O Nouuu....




Mutta nyt siten kivempaan aiheeseen, eiliseen sunnuntaihin, jolloin oli äksönia niin paljon, että Pörrökin on taas se ihana haukku, joka se oli viikko-pari sitten.

Ensin oli aamulla Tavesin tottis-treenit palveluskoirakentällä. Siinä harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, seuraamista, koirakkojen ohitusta ja pujottelua. Pääteema oli "ihmisruutu". En muista mikä sen oikee nimi on, mutta siinä siis pitää pujotella kahdeksikko ihmisten ympäri seuraten ja sitten koiran pitää mennä istumaan jokun ruudussa olevan ja pyörivän ihmisen viereen. Tämän harjoituksen jälkeen leikitettiin koirien kanssa, kun kentän toisella puolella ammuttiin starttipistoolilla. Pörröhän ei tosiaan noista ampumisista ole moksiskaan, mikä on kyllä hyvä. Lopuksi oli vielä vauhdikas luoksetulo.

Tämän jälkeen pakattiin koirat autoon (siis Pörrö, Vieno ja Lyyli) ja suunnattiin kohti Hämeenkyrön metsiä. Siellä oli jäljestystä, ruutua, hakua yms. ohjelmassa vähän koirasta riippuen.

Pörrölle tehtiin kaksi jälkeä: mun jälki oli mitattuna 98 "jättiläisen askelta" eli vamaankin noin 80 m. Se ajettiin tuoreeltaan ja meni kyllä ihan loistavasti, myös kulmat ja kaatuneiden puiden ylitykset. Teron jälki oli vähän pidempi ja se vanheni tunnin. Myös sen Pörrö meni ihan mahtavasti nenä maassa kuin kiskoilla. Ihmeteltiin porukalla, että miten tuo 110 -lasissa peuhaava pentu voikin tuohon jälkeen keskittyä niin, että edes Vienon kommentointi ei saa nenää nousemaan...?!?




Nyt laitettiin jäljille 3 tunnari-kapulaa per jälki. Pörrö nuuhkaisi pari kertaa jäljellä olleita kapuloita, mutta sen erityisemmin se ei niitä noteerannut. Tarvisi treenata tuota kapulan luovutusta paaaaaaljon lisää, jos sitten osaisi joskus yhdistää 1+1= maasta nostettu tunnari.

Sitten Pörrö toimikin maalikoirana Lyylille. Mentiin matka, jossa oli vähän kaikkia: hiekkatietä, metsätietä, metsää, peltoa, ojanylityksiä jne. Hienosti ja mielettömällä vauhdilla oli Lyyli puskenut eteenpäin suoraan meidän piilolle ladon taakse :)

Seuraavaksi Pörrölle treenattiin hakua. Otettiin ihan eri puolelle metsää (pellon toiselle laidalle) 3 piiloa: Sari, Juha ja meikkis. Etsi ja Missä -sanat ovat Pörrölle todella tuttuja, joten heti alkoi nenä toimimaan ja haku oli päällä ;) Välillä nenä kyllä käy myös maassa, mutta kun mitään jälkeä ei metsässä ole, niin kyllä se nopsaan myös nousee ylös. Piilosta riippuen 15-20 metristä tuli selvä merkki, että "nyt mä tiedän" ja kaula kurottui pitkälle. Sitten Tero päästi hakuliinasta irti ja koira viiletti piilolle. Löytyi.


Kirmaajat niityllä

Kun kaikki treenit oli pulkassa, niin sitten koirat pääsi leikkimään pellolle. Kyllä siinä on Pörröllä tekemistä, kun tyttöjä tulee syliin oikealta ja vasemmalta! Mutta on se niin onnessaan, kun pääsee täysillä peuhaamaan :o)

Piiri pieni pyörii...

Tytöt yhteistyössä

Tadaa, täältä tullaan!

Hali
Kotiin kun palattiin 7 tunnin "työ"päivän jälkeen, niin siinä sitten rötvättiin kaikki rivissä ketarat taivasta kohti. Pörrö oli kyllä ihan tilt aina iltalenkkiin asti. Ei herännyt edes siihen, kun me mentiin syömään! Jääkapin avus ilman Pörriksen tarkkailua on todella harvinaista! Iltalenkillä sitten törmättiin Beagle Vänskään ja mahdollisuutta leikkiinhän Pörrö ei missaa, joten jostain sitä virtaa taas tuli...

maanantai 31. lokakuuta 2011

Muta on Mukavaa

Kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa:

Tässä mä lenkkeilen kiltisti hiekkatiellä...

...mutta mikä ihana näky tien toisella puolelle häämöttää...
...liejuinen mutalätäkkö! Ihanaa!


Oho, tässähän meinaa jäälä takajaloista kiinni...

...mutta silti loikkien kohti seuraavaa!

Jos vähän vielä kaivais hiekkaa päälleensä....
 
...niin saa varmasti kiitosta,
kun on näin komee :)
 Jep, jep. Näin meillä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

PäivänSankari

Tänään on Pörriäisen puolivuotissyntymäpäivä :)

Puolikasta syntymäpäivää on vietetty Tavesin treeneissä Vienon seurassa sekä parin tunnin metsälenkillä keppejä hakien. Pörröstä on niin parasta, kun sille heitellään metsässä keppejä, joita se sitten säntää hakemaan nenä tuhisten.

Pörrö varmaan ajatteli, että Tero leikkasi puska-aidat sille lahjaksi, koska se on ihan innoissaan pihaa vuoraavista oksista. Hassu.

Viimeisen kuukauden aikana on tuo kasvu hidastunut melkoisesti, josko pian pysähtyisi kokonaan... Tai no, senttejä on kyllä tullut 3 lisää, mutta painoa vain kilo. Nyt mitat ovat siis 50 cm ja 18 kiloa.

Pakettien avaaminen ja repiminen on niin ihanaa:






Paljon Onnea myös muille Satumaisille Sankareille!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Riekkumisia

Taas ollaan kotona ja palattu arkeen. Pörrö haettiin kotiin suoraan lentokentältä ja voi että sitä pusujen määrää mikä tuli vastaan. Ja sama sylikoira meininki jatkukin koko illan.

Pörröllä oli hoidossa mennyt kaikki hyvin: yöt se oli nukkunu ja päivisin puuhaillu kaikenmoista Teron vanhempien kanssa. Oli yrittänyt sänkyäkin vallata itselleen :) Kuulemma oli koko ajan ollut tosi kiltti ja tottelevainen. Ei ollut yhtään riehunu - mitä nyt välillä oli yrittänyt omia Eskon villasukkia itselleen. Varsinainen enkeli :)


Espanjan tuliainen

Yhden asian Pörris on kyllä oppinut Jassulta ja Hexalta, haukkumisen =O Jep, jep... Mahtavaa :/ Ei oltu vielä 5 kilometriä ajattu kotiin, kun haukuttiin vastaantulijoita, kotona haukuttiin sitten telkkaa, takapihan ääniä, ikkunasta näkyviä ihmisiä... Toivottavasti tuo haukkuminen tuosta taas unohtuu!

Kyllä me vähän ihmeteltiin, että miten Pörris on ollut niin kiltti ja rauhallinen, mutta sekin alkaa pikkuhiljaa selviämään... Se on keränny energiavaroja kotiinpaluuta varten. Ou jes. Pari seuraavaa päivää on sitten tullut riekuttua niin lenkillä ja kotona. Hieman alkaa tuo energiapakkaus kiristämään hermoja...


Tuliaiselle kyytiä... Tuff Love ;)
Tokokurssillakin tihulainen sitten yritti syödä mun kengännauhoja. Ja lopussa koitti varmaan jo repiä takinkin pois... Täytyykin taas kirjoittaa mitä kurssilla harjoiteltiin, että pysyy muistissa:

Ensin harjoiteltiin noutoa. Sitä lähdettiin pentujen kanssa harjoittelemaan niin, että sai namin, kun koski noutokapulaa tai Pörrön tapauksessa lähdettiin liikkeelle siitä, että Pörrö sai namin kun otti kapulan suuhun. Sillä kun tuo suuhun ottaminen ei ole mikään ongelma... Sitten namin sai kun piti kapulaa suussa vähän pidempään. Ja seuraava askel on, että saa namin, kun ottaa itse kapulan suuhun maasta. Ja tämän jälkeen kapula pitää ottaa maasta ja tiputtaa/antaa käteen, jotta nami pomppaa suuhun.

Tämän jälkeen harjoiteltiin seuraamista ja perusasentoa yhdessä. Kaksi askelta seuraamista ja käännös vasenpaan&pysähdys, jolloin koiran pitää hakea hyvä perusasento. Lisäksi kaksi askelta ja pysähdys, jolloin pitää taas hakea perusasento. Ja kaksi askelta ja käännös oikeaan&pysähdys.

Treenattiin yksi koira kerrallaan, kun meitä oli vain viisi. Joten yhden ollessa opettajan kanssa, mutt treenasivat eri puolilla hallia aikaisemmilla kerroilla harjoiteltuja kiertoja ja hyppyjä. Pörrön kanssa kierrot ja hyppy aloitettiin siitä mihin viimeksi jäätiin, mutta ei kyllä niissä yhtään edettykään. Ainoa ero viime kertaan oli, että nyt otettiin naksutin käyttöön.


Syksyinen metsä

PS. Pörrön Galleriaan (linkki oikealla) on lisätty kuvat Paimennuspäivästä. Siellä löytyy kuvia sisaruksista. Käykää kurkkaan!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lampaita, ihania määkiviä lampaita

Kyllä on taas jääny blogipäivitykset väliin, kun koko aika menee töissä/lenkillä/treeneissä/kotitöissä... Ei vaan vuorokaudessa 24 tuntia riitä mihinkään!


Aloitetetaanpa kerronta Pörrön hauskimmasta tapahtumasta: Lampaiden paimennuksessa. Viime sunnuntaina oli siis Satumaisten Sankareiden pentutapaaminen lammastilalla Somerolla. Ensin oli lyhyt teoriaosuus aamupalan yhteydessä ja sitten jokaisella pennulla oli kaksi paimennuskertaa.


Ööö... Mites toi häntä nyt jäi ihan vahingossa
saalistus-asentoon...?!?

Tadaa, täältä mä taas tuun...

Kyllähän sitä tiesi, että pellolla on märkää ja varusteiksi oli palkattu kumpparit ja vedenkestävää pukua, mutta eipä sitten arvattu että pellot/laitumet on tähän aikaan vuodesta mutaliejua nilkan ja polven puoliväliin... Ja kun tähän lisätään Pörtsyn rakkaus mutaa/kuralätäköitä kohtaan, niin voitte varmaan arvata miltä Pörriäinen näytti päivän päätteksi :-/ Kotona oltiin suihkussa about puol tuntia ja meni varmaan desi Pet Headiä! Ja auto... Voi mun auto-parkaa... Onneksi on sentään se kevyt häkki, missä Pörrö majaili, mutta se haju :(

No joo... asiaan...Ensimmäisen paimennuskerran tarkoituksena oli saada koira kiinnostumaan lampaista, olla pelkäämättä niitä ja yrittää saada koira kiertämään lampaita. Koira oli siis kytkettynä pitkään liinaan, mutta liinasta sai päästää irti, kun koira lähti kiertämään lampaita.

Suureksi yllätykseksi Pörris kiinnostui lampaista heti aitaukseen päästyään. Ja etukäteen jo arvattiin, että lampaita se ei varmaankaan lähesty "häntä koipien välissä". Juu, ei todellakaan! Häntä sojotti piikkisuorana ylöspäin ja lampaita lähestyttiin kuinkas muutoin kun suu auki... hmm... Susi bordercollien vaatteissa...?!?

Pörrö siis kiinnostui lampaista, ei todellakaan pelännyt niitä ja lähti aika hyvin kiertämään niitä. Tosin monta kertaa se myös juoksi kohti lammaslaumaa, jolloin lampaat säntäili eri suuntiin. Ja hyvin monta kertaa se myös kiersi lampaat pitkä liina perässään tuloksena niputettu ohjaaja+lampaat. Täytyy sanoa, että koira kyllä oli PALJON paremmin kartalla paimennuksesta kun ohjaaja, jolla ei ollut hajuakaan mitä tehdä.


Hähää, mä taidan niputtaa lampaat ja ohjaajan...
Tää lauman koossapitäminenhän on ihan helppoo...

Iltapäivän paimennuskerralla koira oli irti ja tarkoituksen oli, että koira kiertää lampaat "nippuun" ja jää eripuolelle lampaita kuin ohjaaja. Sitten lampaat seuraisivat ohjaajaa koiran ja ohjaajan välissä. Ja koska lampaat usein menivät turvaan aidan viereen, niin koiran tuli myös uskaltaa mennä lampaiden ja aidan väliin ajaen ne keskemmälle. Hmm... minkähän takia ne lampaat oli aidan vieressä... ei lainkaan näyttäneet kyllästyneiltä meidän sekoiluun....

Pörrö oli kyllä ihan elementissään ilman liinaa. Se uskalsi mennä (suorastaan syöksyä ihanaan mutaan) aidan ja lampaiden väliin, kiertää lampaita ja olla eri puolella lampaita kun ohjaaja. Terokin pääsi vähän jyvälle siitä mitä tehdä ja sai ohjattua Pörröä kepillä pitämään vähän hajurakoa lampaisiin, jotta lampaat pysyi yhdessä nipussa. Loppua kohden jopa Pörrön häntä laski pystysuorasta saalistus-modesta alas paimenpojaksi :D Hieno pentu!


Täältä mä tuun ja te lähdette pois aidan vierestä,
kun mä näin nätisti pyydän...

Ja pistetään katras liikkuun keskelle aitausta!

Ja sit pysäytys ja tiivis paketointi hienolla kaarella...
Että mä oon taitava!
Ihan yhtä paimennusta ja mutakylpyä ei päivä ollut, vaan tulipa nähtyä sisaruksiakin. Ja Ihanan Pipsa-siskon kanssa käytiin lenkillä, jos sitä leikkimistä nyt voi lenkillä käymiseksi sanoa...
Kaikkiaan siis loistava päivä ja kotiin tuomisena todella väsynyt Pörriäinen.


Taimi näyttää miten isoa laumaa hallitaan.


No sitten ihan toisenlaiseen koulutukseen: Toko-kurssi Tamskin hallissa. Nyt kurssia on kolme tunnin kertaa takana.

Ensimmäisellä kerralla mä en ollut paikalla, kun oli työreissulla. Siellä oli harjoiteltu seuraamista. Katsekontakti on Pörröllä hyvä. Nami annataan 5-10 metrin välein. Kun pysähtyy, niin myös Pörrö pysähtyy sivulle istumaan ilman käskyä, mutta yleensä 20 cm liian eteen. Käännökset oikealle menee tosi hyvin, vasemmalle onkin vielä vähän hakusessa.

Lisäksi tunnilla harjoiteltiin rivi-ohittamista, niin että koira on sekä oikealla että vasemalla. Ja välillä koirat pysäytettiin samaan vierivieretysten ja kontaksi pidettiin koko ajan.

Toisella kerralla harjoiteltiin kiertoa. Tolpan tai muun esteen kiertämistä. Me ei olla tätä ennen harjoiteltu eli namikäsi on apuna lähetyksessä, mutta muutaman toiston jälkeen namilla ei enää tarvinnut kiertää estettä vaan pelkästää lähettää Pörrö kiertämään.

Kun kiertäminen on hallussa niin sitten harjoitellaan pysäytystä. Me ei päästy vielä tähän asti, koska kierto piti lähettää ihan esteen edestä, mutta pysäytyksessä otetaan siis aluksi lelu käyttöön. Koiran tullessa kierrolta se heitetään koiran taakse, joilloin koira pysähtyy. Ja sitten toistojen jälkeen koira pysyhtyy jo ennen kuin lelu edes irtoaa kädestä jne.

Lisäksi harjoiteltiin kaukoja. Maahan-istu menee Pörröltä jo täysin ilman nami/käsiapua. Tosin namin avulla liikerata on täydellinen kun taas ilman apua se menee vähän miten sattuu (heittää usein lonkalle). Maahan-seiso sen sijaa tarvii namiavun seiso-liikkeessä. Siinäkin kuitenkin pitää jo aika hyvin tassut paikoillaan. Istu-seiso onkin sitten haastavampi noiden tassujen paikalla pysyvyyden kannalta.

Kolmannella kerralla eli eilen harjoiteltiin hyppyjä. Joskaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä, koska Pörröllä hyppyeste oli 10 cm korkea. Namin perässä se "hyppää" hyvin käskystä esteen yli ilman että ohjaaja liikkuu. Siis namialustalle namia ja sitten "hyppy" namille ja takaisin ohjaajan sivulle. Mitään pysäytystä hypyn jälkeen ei vielä tässä vaiheessa tehdä.

Sitten harjoteltiin myös liikkeestä seisomista ja maahanmenoa. Seisomista harjoiteltiin niin, että koira pysäytettiin namilla, siirryttiin namia syöttäessä eteen ja sitten vielä nopeasti käsi taakse ja taas namia, jotta myös jäi paikalle seisomaan. Maahanmenoa harjoiteltiin samalla tavalla namin kanssa. Kerran Pörrö meni jopa maahan liikkestä käskystä ilman namia, mutta se taisi olla vanhinko :D


Nyt Pörröllä tuleekin olemaan erilainen viikko, kun me lähetään breikille Epsanjaan ja Pörris menee Teron vanhemmille hoitoon. Ne luulee saavansa hoitoon ihanan, superkiltin ja tottelevaisen pennun jollainen se on aina kyläillessä ollut, mutta mä vähän pelkään että vieraskoreus ei kestä montaa vuorokautta putkeen vaan Bikke ja Esko pääsee jossain vaiheessa myös tutustumaan siihen pikku-riiviöön, joka tuon sulosen ulkokuoren sisällä asustaa...