maanantai 9. heinäkuuta 2012

Filmitähti

Tänään oltiin toko-treeneissä vaihteeksi tallilla, kun epäviralliset agi-kisat oli vallanneet Eteläpuiston. Ja treeniryhmässä oli vajetta, kun mm. Mindi oli aksa-kentällä. Mulla siis odotukset korkealla, kun tallilla keskittyminen on ollut aina hyvä ja vielä Pörrön ihastus poissa ;)

No treeneissä oli tänään tiedossa jotain uutta, kun treenit kuvattiin. Luvassa siis varmoja nauruja allekirjoittaneen mokille.. Ilokseni huomasin, että Pörröllä ei ole minkäänlaista ramppikuumetta esiintymisestä. Taidetaan kuvata treenejä useemmin, kun tuo koiruus nähtävästi esiintyy silloin edukseen. No miten ne treenit sitten meni:

Ensimmäisenä paikkamakuu. Tässä ollut ongelmia ulkokentällä, joten aattelin ottaa varman päälle ja jäin muutaman metrin päähän. About 45 sekunnin kohdalla Pörrö pomppas ylös, mutta toiselta kenttäpuoliskolta (agi-treenit) kuuluneella käsien taputuksella tais olla osuutta asiaan. Kävin laittamassa Pörrön takas maahan ja pian välipalkalla. Sitten köpöttelin tuplaten kauemmas ja kävin vielä pari kertaa välipalkalla. Paikkamakuu oli yhteensä 3 min.

Tämän jälkeen seuraaminen hihnassa. Mä lähdin taas madellen liikenteeseen (mikä mua vaivaa?), joten ei sitten ollut heti kontaktia. Ja sitten unohdin laittaa namikäden taskuun (hohhoijaa). Kontakti pysy kyllä ihan hyvin mun huonosta alusta huolimatta eikä tarvinnut palkata matkan aikana. Ja musta oli kiva kun filmiltä näkyi häntää heiluttava koira :) Tässä onkin ainoa mulla itsellä oleva videopätkä:


 


Sitten oli seuraaminen taluttimetta. Edellisestä oppineena tajusin myös lähteä ripeesti, joten Pörrö nosti katseen mun naamaan jotakuinkin heti. Vasen käsi mulla oli taskussa, joten ei ainakaan namia katsonut. Otettiin seuruussa muutama käännös (oikee, täys, vasen) eikä katse tippunut kertaakaan. Jeeee!!!! Lelupalkka lopuksi. Tässä olis kauheen kiva sanoa, että videokuvan takia tiedän, että koiran katse ei tippunut. Mutta ikävä kyllä tiesin sen jo ennen videon näkemistä, kun tuijotin koko ajan Pörristä. Voi kökkö. Mun pitäs oikeesti mennä kurssille ilman koiraa. Mutta häntä heilu taas ja oli kyllä kympillä mukana :)

Seuruun jälkeen oli luoksetulo kentän laidalta toiselle. Tuli vauhdilla ja ihan eteen kiinni, mutta ei kuitenkaan päin. Mä olin niin iloinen aivan täydellisen suorasta ja tiiviistä asennosta, että olin kaivamassa lelupalkkaa taskusta kunnes kouluttaja sanoi uudelleen "käsky". Sitten ollessani jo liikkeellä mä sanoin sivulle. Tuli kyllä siis sivullekin, mutta pöllö ohjaaja ehti ottaan askeleen eteen.

Sitten hyppy. Otin kolme kertaa eikä odottanut käsimerkkiä. Yllättävää, kun vikat... öö... neljät hyppytreenit on ollu agilityä. Tässä liikkeessä ohjaajakin on päässyt jo pään nytkähdyksistä yms. manoovereistä eroon :)

Tämän jälkeen jäävistä maahanmeno. Harmittaa kun otin varman päälle ja hidastin askelta maahan -käskyn kohdalla. Ei olis kyllä tarvinut. Pihalla treeneissä tarvii, mutta hallissa nähtävästi ei. Paluumatkalla kiersin 3 metriä koiran takaa ja yhä olla nökötti paikalla. Siis koiralta taas nappisuoritus, ohjaajalta ei ;)

Sitten vielä lopuksi lyhyempi minuutin paikkamakuu. Nyyf. Taas nousi kerran pystyyn. Tällä kertaa huuto "putki" viiden metrin päässä meistä oli liikaa. Onneksi kuitenkin vaan nousi eikä lähtenyt mihinkään. Sitten taas kävin laittaan maahan ja yksi välipalkka ennen loppua.


Treenien jälkeen mentiin Hallilassa iltalenkille ja törmättiin kotiin tullessa Pörrön kaveriin, vajaan vuoden ikäiseen appenzellinpaimenkoira-urokseen. Painin lisäksi Pörrö pääsi taas leikkimään lempileikkiään: "ota kiinni, jos saat". Eli mega-palkka hyvin onnistuneista treeneistä :D

maanantai 2. heinäkuuta 2012

In Love

Pörröllä oli kiva päivä sunnuntaina.

Aamupäivä alkoi aksa-reeneillä: ohjaustekniikka-harjoituksia hypyillä, 180-asteen käännöksiä, pituushyppyä yms. Eli siis vauhtireenit = Pörrön suosikki. Lopuksi otettiin vielä keinua ja hyvin alkaa jo hoksata, että keinun kolaus ja vauhti riippuu omasta liikkumisesta. Jei.

Aksa-reenien jälkeen ajettiin Vienon ja Lyylin kanssa Lahdenjärven rantaan uimaan. Kyllä olikin kiva päästä pulikoimaan kuumien treenien jäljiltä. Hieman ehkä joutu paimentamaan tyttöjä järvessä...

Tämän jälkeen sitten meille leikkiin, kun meille kaksilahkeisille tuli nälkä ;) Pörrö oli ihan rakastunut Vienoon :o) Aiemmin Vieno on ollut kaveri, mutta kesäkuun juoksujen aikana Vienosta tuli Pörrön silmissä  n a i n e n - varsinainen typykkä! Pörrö sitten esitteli muutaman tunnin ajan tanssimoovejaan, kun oli ensin pörhistänyt karvansa ja laittanut korvat rusetille pään päälle. Mutta ei, Vieno ei silti kapsahtanu Pörrön kaulaan. Tai kapsahti kyllä, mutta hampaat edellä ;)

Tänään sitten toko-treeneissä (joo-o, en sitten luovuttanut vielä) oli taas paikalla Mindi, kolmivärinen bortsu, ja Pörröltä lähti jalat alta. Se oli kyllä taas niiiiiiin rakastunut. Houkaus. Mindikin on ihan ihastunut Pörröön. Kun me ei tehdä mitään (odotetaan omaa vuoroa), niin ne vaan estelyistä huolimatta tuijottaa toisiaan, nuuhkii ilmaa ja vinkuu. Tuplahuokaus.

Voisko joku kertoo, koska toi rakastuminen loppuu??? Tunteet vaihtuis järkeen ja sitä rataa...

Tässä kuvia Pörrön steppailusta:

Komee? Öh, vai sittenkin vähän pöhkö...

Uskaltaiskohan hypätä selkään...
Äh, turpiin tuli.

Korvat rusetilla, häntä pystyssä ja
yy, kaa, koo - yy, kaa, koo

Söpöliinit

Lyylillä on parempaa tekemistä :o)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Voi tylsyys

Kylläpä taas laahaa päivityksen perässä...

Juhannuskin oli ja meni :) Oltiin Orivedellä Eräjärvellä kavereiden mökillä ja siellä Pörrö pääsi uiskenteleen, veneileen ja rallatteleen pitkin maita ja mantuja. Ja voi sitä väsymyksen määrää, kun unet jäi ihan vähäisiksi... Pörrö oikestaan nukkui koko sunnuntain :D

Oli kyllä oikein rentouttavaa vaan olla! Onneksi viikon päästä alkaa LOMA :)


Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen nimittäin tylsistymiseen. Eli tokoon. Hohhoijaa. Että se laji alkaa tuntua tylsältä. TYLSÄLTÄ. Mähän en koskaan innostunu esim. golfista, koska se on niin pirun hidastemposta - jolkotellaan kenttää pitkin ja hinkataan sitä lyöntiä paremmaksi. No, arvatkaapa miltä toi tokotus alkaa tuntua...?

Nyt kun ALOn liikkeet alkaa olla suurpiirteisesti hallussa eli pitäs alkaa hienosäätään niitä (seuraamisen paikkaa, sivullaolon suoruutta, omia vartaloapuja pois yms.), niin ei oo kyllä sitten minkäänlaista motivaatioo. Ei minkäänlaista. Kun mä en ymmärrä, että miksi koiran pitää kävellä 5 senttiä edempänä, kun jonkun tyypin kirjottama "ohjekirja" niin sanoo?!? Kun se ei vaan oo musta yhtään sen hienompaa tai parempaa. Ei vaan oo. Enkä mä sit löydä motivaatioo tehdä niin... Onhan SE hienoo, että koira tekee käskystä mitä sanotaan, mutta miksi kukin ei sais tehä omalla tyylillä, kunhan tekee SEN?!?

Tänään meiän kouluttaja kyseli sähköpostilla, että halutaanko osallistua 6 koiran treenipäivään, johon kouluttajaksi tulisi Salme Mujunen. No ei haluta, kun mä en vaan jaksa sitä hinkkausta. Ei nappaa. Ei huvita. Ehkä pieni tai sitten "pieni" treenitauko olis ainakin ohjaajalle paikallaan ;)

Ehkä mä ostan kokovartalohyttysverkon (missähän niitä myytäis?!) ja alan keskittyyn jäljestämiseen, kun se on jäänyt nyt ihan täysin paitsioon. Ei olla keppejäkään ehitty yhtään treenaan. Jospa toi koiruus innostuis kepeistä ja sais vauhtia jäljestykseen. Ainakin esineruudusta se tuntuu diggaavan :)


Mutta mennäänpäs sitten toiseen lajiin, agilityyn. Olin sitten eilen poikien ohjatuissa treeneissä ja voi että kun ne molemmat on ihan täysin hurahtaneet siihen lajiin!!! No eipähän tarvi miettiä mikä on se laji, jossa meillä on tavoitteita...

Täytyy kyllä sanoa, että on ne ihan huisisti edellä muuta ryhmää. Mä eilen tossa sanoinkin Terolle , että niiden tarvii varmaan viimeistään syksyllä laittaa hakuun uus ryhmä. Siis siinä missä muut harjottelee yksittäisiä esteitä, niin Teron pitäs treenata ohjaustekniikkaa radalla. Ja voi sitä vauhtia - se vasta toiselta planeetalta onkin kun muilla eilen treenissä olleilla! Ja eiköhän tosta Terostakin vielä sprintteri koulita, niin ei oo sit jarruna kentällä ;)

Jos mä vaan voisin, niin juoksisin kyllä itekin siellä kentällä. Vauhtia, tilanteita ja häntää heiluttuva täpinöissään oleva koira - mä niin kaipaan äksöniä :) Mut kun en voi, saisin kuitenkin taas vaan polveni pakettiin. Plääh.

Loppukevennys

Lokki pentele!
Kyllä mä vielä tolle näytän...

Ohoi, maata näkyvissä!
Ja jätskibaari, Slurps!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Reenikuvia

Pörröllä oli taas varsin vaihteleva viikonloppu, kun se oli lauantaina Vienolla ja Lyylillä hoidossa. Kun haettiin Pörris kympin aikaan kotiin, niin jestas, että se oli väsynyt :) Ottaa niin tuollaisen teinin kunnon päälle, kun tyttökaverilla on juoksut viimeistä viikkoa ja kaikkensa antaa vokotellessaan tyttökaveria - tai isosiskoa, mutta naiset ei vaan lankee pauloihin :o) Sarin ja Juhan blogin kuvista päätelleen korvat onkin ollut "rusetilla" koko ajan ja häntä pörheenä.

Reenattukin ollaan viikonloppuna. Tässä ensin vähän tokotusta:


Paikkamakuu
Luoksetulon jättö

Luoksetulo
Ei ennakoinut pysäytystä eli päin tultiin, auts!

Palkka

Hyppy
Kuvassa 40 cm, otettiin myös 50 cm.

Ja sitten agiliitelyä ulkokentällä:



Sanois jo sen käskyn, kun ei tässä malta istua peppu maassa...

Kepit

Hyppy

Takaleikkaus

Pussi
Ja loppuun vielä Juhan ja Vienon tyylinäyte:

 


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Haastetta treeneihin

Pörröllä oli eilen varsinainen haaste agility-tunnilla, sillä Vienolla oli juoksut. Viime kerrallahan Vieno oli tauolla, mutta nyt mukana tosi toimissa.

Vienon mennessä ohi ei tainnut jäädä epäselväksi mitä Pörröllä oli päälimmäisenä mielessä, mutta sitten Pörrön treenatessa Ihana Vieno unohtui. Tää on kyllä oikeesti mahdollista vaan aksa-treeneissä!!!

Treenissä oli valssausta ja kontaktia puomilla. Muuta en voikaan treeneistä kertoo, sillä joku on mennyt pystyttämään Ideaparkin ihan Best-In-Areenan viereen, niin me eksyttiin Sarin kans vahingossa väärään rakennukseen ;)

Tänään olis Pörröllä ohjelmassa uintia ja varmaan ekat keppi-treenit. Ja huomenna hoitoon Vienolle ja Lyylille. Taitaa olla aika innokas hoidokki...

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Silmä

Juuri tultiin Pörrön kans silmälääkäriltä ja tässä tuomio:

Ulommainen ja sisin kalvo ovat jo täysin parantuneet, keskimmäinen ei ole vielä kokonaan kasvanut umpeen, mutta sen verran mikroskooppinen väli siinä enää on, että tämän viikon jälkeen on varmasti kokonaan kunnossa. Väriaine ei värjännyt enää ollenkaan haavan kohtaa :)

Tämä viikko jatketaan vielä varmuuden vuoksi antibiootti-tippoja 3 krt/pv ja sit se ois siinä. Huh.


Kun oli tuo eläinlääkäriaika keskellä päivää, niin Pörröhän on taas ollut toimistokoirana. Mikäs täällä ollessa, kun on toimisto täynnä ihania tätejä, jotka joko a) leikkii leluilla b) rapsuttaa tai c) syöttää herkkuja salaa allekirjoittaneelta.

Ja nyt uudessa isossa toimistossa on jo kunnon käytävätkin missä juosta pallon perässä. Hubaa.


Kaikkee sitä joutuu tekeen palkkansa ansaitakseen....


Kyllä mä hihkasen sit, jos joku työnhakija tulee paikalle....

torstai 7. kesäkuuta 2012

Camp Dreamoor

Viikonloppu meni Pörrön sisarusten kanssa leirillä Räyskälässä. Kyllä riitti vilskettä ja vilinää!


Perhepotretti
Kuva: Sanna Hyytiäinen

Viikonlopun ohjelmaan Pörrön osalta kuului:
- pe: tokoa
- la: jälkikeppäjä maastoruudussa, vesipelastusta (uimista veneestä ja veneen vetämistä), lisää jälkikeppejä, jälki 135 m, esineruutu
- su: tokoa, esineruutu

Pörrö tokoilee
Voi elämä tuo koiruus tykkäs vepestä! Nyt meidän on varmaan hommattava kumivene mökille... (*vink vink papalle). Veneen vetäminenkin näytti onnistuvan kuin vettä vaan :) Kauhea yllätys tuo into ei tietty ollut, kun Pörrishän ui jo 8 viikkoisena. Kieltämättä Pörrön fysiikka on varmaan aika omiaan vepeilyyn, kun lihaksia ja voimaa tuolla koiralla kyllä on.


Kunnon vauhtiloikka

Uinti rantaan

Veneen veto rantaan

Esineruutua tehtiin ekaa kertaa. Toi lelun, vaikka lelun viejä palasi pois ruudusta :) Tykkäsi kyllä tästäkin ja hienosti teki töitä.

Jäljestys menee liian hitaasti. Siihen nyt kepit mukaan, jotta tulee lisää vauhtia. Niin, ja nameja harvemmin, kun tekee kuitenkin niin pirun tarkkaa työtä.


Oli kyllä tosi kiva nähdä Pörrön sisaruksia. Kyllä oli jokainen niin oma persoonansa, että...
Onkohan ne samasta pentueesta ylipäänsä ;)

Pörrö oli kyllä tosi kiltisti ja tottelevaisesti. Mitä nyt Nooa-veljelle välillä isotteli, mutta niin kait' sitä kuuluukin ottaa mittaa toisesta. Tytöille se oli tooosi kiltti - ei minkäänlaisia astumisyrityksiä. Mitä nyt ihastui belgian paimenkoira Imaan ja yritti saada kaikin keinoin Iman kiinnostumaan itsestään. Se oli kyllä hassun näköstä steppailua.

Uusin Dreamoo-tulokas: Riimi - ja Pörrö

Ilmat vaan olisi saaneet olla hieman kesäisemmät - tai ees keväisemmät. Mä olin niin syväjäässä, että palelin vielä sunnuntai-illankin. Hrr. Ihme kyllä mä en ollut tällä kertaa meistä se, joka tuli kipeeksi.


Pörrön sängyt ;o)

Leiriltä sitten mentiinkin jotakuinkin suoraan eläinlääkäripäivystykseen, sillä Pörrö sai perjantaina tikun silmään ja silmässä oli ihan selvä reikä pupillissa :( Täytyy kyllä ihmetellä Pörrön sinnikkyyttä, koska särkyä siitä koirasta ei kyllä huomannut viikonlopun aikana.

No eläinlääkäri totesi haavan silmässä, tulehdusta ei vaikuttanut olevan ja antoi kahta eri silmätippaa. Niitä nyt ollaan jo muutama päivä ehditty laittamaan ja haava on mennyt jo umpeen. Samea kohta siinä vielä näkyy, mutta suunta oi oikea :) Huh :) Maanantaina sitten kontrolliin.


Nyt on sitten treenit jatkuneet. Mä en ehtinyt maanantain tokoihin (Tero tuuras) ja tiistain tokoissa tuli vettä saavista kaataen. Ylläri. Tottakai sataa, kun mä oon kentällä :( Tänään sit ois vuorossa agilityä.